keskiviikko, 18. huhtikuu 2007

snaps

Juteltiinpa tuossa isän kanssa karhun tussuista ja pimperokossuista(=snapsilasi, pohjalla silli, täytetään koskenkorvalla. sekoitetaan). Ja alkoholiasioista siirryttiin sitten autokouluun, siihen kuinka isän täytyy saada opetuslupa, jotta voi mua sitten opettaa.. Huvittavaa lähinnä.

Hassua ajatella että vuoden päästä sitä itsekin voi sitten ajella autolla. Niin kauan kuin sitä on odottanutkin. Pienenä, ala-asteikäisenä sitä aina leikki kavereiden kanssa että olisi 18 vuotias ja voisi ajella autolla ja elämä hymyilisi. Hymyileekö elämä 18 vuotiaana muka niin mukavasti kuin sitä pienenä ajatteli. Ei varmastikaan. Kuinka sinisilmäinen sitä olikaan silloin. Samaa tietty voi miettiä, että paraneeko se elämän sitten kun lukion jälkeen menee opiskelemaan. Ei välttämättä. Onhan silloin erilaisia vapauksia, oma kämppä (mahdollisesti), täysi-ikäisyys ja muuta vastaavaa. Mutta eihän ne tietenkään ole ne avaimet onneen. Ha, tämähän on varsin monimutkainen asia.

Taidanpa mennä viiltelemään kun elämäni ei paranekaan lukion jälkeen. HAHA. Onneksi kaikki lusikat ovat kaukana. Äiti takavarikoi kaikki.

sunnuntai, 15. huhtikuu 2007

Huorat lenkkivaatteissa??

Lähdin sitten lauantai-iltana lenkille puoli yhdeksän maissa. Kyllästyin istumaan kotona tietokoneen ääressä mussuttaen pullaa.

Nolotti mennä lenkille, kun kaikki kaverit meni ohitse autoilla ja vilkutteli. ARGH. Noh, eipä siinä mitään. Sitten kuitenkin, kun pysähdyin odottamaan että auto menisi ohi että pääsen turvallisesti tien yli, auton ikkuna aukesi ja täytinäisestä autosta kurkkasi pää joka huusi mulle: "HUORAAAAH"
Katsoin vain hämmentyneenä. Ja menin tien yli. Milloin huorat ovat kulkeneet lenkkivaatteissa, lauantai iltana hieman ennen yhdeksää?

Huolestuttavinta tässä oli kuitenkin se, että vaikka en tuntenut ketään joka siinä autossa oli, huoraksi haukkuminen satutti. Kyllähän mä tiedän, etten ole lähelläkään huoraa, mutta silti. Mitä intoa siitä voi saada kun kutsuu toista huoraksi?

perjantai, 6. huhtikuu 2007

Ei otsikkoa

Jos bileitten jälkeen taulu on hävinnyt seinältä ja hetken etsimisen jälkeen, se löytyy sängyn alta. Mitä voimme päätellä tästä? Bileissä ihmiset eivät osaa olla ihmisiksi!

perjantai, 16. maaliskuu 2007

Internetin lomapäivät ja suomi24 chatit.

Sitä luulee pystyvänsä olla ilman internettiä, mutta karu totuus on että en minä ainakaan pysty olemaan. Eilen illalla tietokone ei suostunut luomaan internet yhteyttä ja heti samassa tuli ahdistava olo ja mieletön huuto, että miksei netti toimi. Ja miten ihmeessä meinaan selvitä viikonlopusta, kun pitkät päivät pitää olla ilman internettiä. "Sosiaalinen elämähän siinä kärsii", kuten serkkuni asian ilmaisi, kun isä meinasi laittaa internettimme kuukaudeksi poikki. Mutta ei, ei tämä ole isäni kepposia, sillä hän on mukavasti lomailemassa lapissa muiden laskuun.

Nytkin vain kirjaston tietokonetta hyväksikäytän. Ja nyt kun pääsin koneelle ja olisin tahtonut purkaa raivoani, messengerini yhteystieto listalla olevat henkilöt ovat sellaisia joille en hirveästi puhu, ja ne muut ovat poissa. Tämä on niin epäreilua. Ja huvittavinta tässä on se, että olen todellakin riippuvainen internetistä. Masennun ja ahdistun jos en pääse koneelle. Ja se on jo huolestuttavaa. Kuitenkaan en halua tästä riippuvuudesta eroon.. tai ehkä hieman. Mutta pointti on se, että mitä sitten, jos koko sosiaalinen elämä olisi internetissä. Ei olisi irl kavereita, vaan kaikki ovat netin SUOMI24 CHATISTA.

Täytyy myöntää, että olen pariin otteeseen siellä käynyt. Silloin kun on ollut erityisen tylsää. Mutta niin, tarkoitus oli kertoa, kuinka pervoa porukkaa siellä on. "onko kuvia" "onko camii" "mitä sulla on päällä" "puh-seksiä?"  Millaiset ihmiset oikeasti menevät sinne etsimään seksiseuraa. Täytyy olla erittäin NOLIFE jos sellaiseen alkaa. Ymmärrän toki, jos tahtoo jutella (pakko kai ymmärtää, kun itsekin olen siihen syyllistynyt), mutta kun täytyy web-kameran kautta lähettää kuvaa, missä itsetyydyttää, niin onko se enää kovin tervettä? Mitä salaisia kiksejä siitä edes voi saada? Onko se se, kun täysin tuntematon ihminen tuijottaa toisessa päässä. Onko se vain se tunne, kun tietää toisen katsovan. Valitettavasti en vain pysty ymmärtämään.

Ja entäpä kun itse lähettää messengerin kautta tiedostoja, videotiedostoja, kavereilleen joissa itse runkkailee. Itse sain tällaisen videon pari päivää sitten, ja täytyy myöntää, etten ollut kovin otettu. Tiedosto poistui koneeltani noin sekunnin katsomisen jälkeen.

En vain ymmärrä.

keskiviikko, 14. maaliskuu 2007

Entiset ystävät.

Pyydettiin lähtemään pyöräilemään, kun tänään oli niin upea ilmakin. Lähdin suosiolla, sillä ulkonaolo ei koskaan tee pahitteeksi. Vasta myöhemmin sainkin kuulla, että seuraan liittyisi vielä tyttö, jonka kanssa en ole puhunut yli vuoteen. Ennen olimme parhaita kavereita, nyt emme edes tervehdi toisiamme. Enkä edes halua selitellä miksi emme puhu. Mutta sanotaanko lyhyesti, että siihen liittyy kaverini ja eräs poika ja että kaverini ei melkeinpä edes huomioinut muita kun oli tämän pojan kanssa. Ei siinä mitään, seurustelkoot vain. Mutta on se kumma, kun pitää menettää kaikki kaverinsa että voi seurustella jonkun kanssa! Entäpä sitten kun tulee ero? EI SE ONNISTU! Sillä silloin tuntee olonsa erittäin yksinäiseksi, ja joutuu kuitenkin sitten palaamaan yhteen. Ei kukaan halua ihan yksin olla. Kukaan ei kykene olemaan aivan yksin.